sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Turkkilainen kahvi



Sain Turkin reissun tuliaisiksi paketillisen Turkkilaista kahvia. Tämä myös itämaiseksi kahviksi kutsuttua kahvia juodaan myös arabimaissa, Lähi-idässä, Kreikassa, Pohjois-Afrikassa ja osin Balkanilla. Kahvin valmistusmenetelmä on pääperiaatteiltaan kaikkialla sama ja kahvia kutsutaankin esimerkiksi Kreikassa Kreikkalaiseksi kahviksi ja Libanonissa Libanonilaiseksi kahviksi.






Käyttämäni kahvipavut olivat melko vaaleapaahtoisia ja pakattu huomattavasti erilaiseen pakkaukseen kuin espressopavut.






Turkkilainen kahvi on itselleni täysin uusi tuttavuus ja jouduinkin opettelemaan valmistamisen alkeet netistä. Useita hyviä lähteitä löytyi nopeasti ja omaan valmistusmenetelmääni käytin ristretto.fi -foorumin  ohjetta. Keittämisvaiheessa kahvi kuohautetaan valmistustavasta riippuen kaksi tai kolme kertaa ennen tarjoilua. Tämä valmistustekniikka vaatii aloittelijalta erityistä tarkkuutta, jotta kahvi ei vahingossa kiehahda ja näin ollen mene pilalle. Itse pidin varsin erikoisena myös sitä, että sokeri lisätään kahvin joukkoon ennen kahvin kuumentamista.




Ensimmäinen valmistuskertani oli hieman hutera. :) Ostamani Ibrik-kannu ei toiminut induktioliedellä ja jouduin hyödyntämään paistinpannua, jotta sain kahvin kuohautettua. Pannu ei onneksi mennyt piloille
suorittamastani operaatiosta. Aikaa kahvin ensimmäiseen kuohautukseen meni noin 6 minuuttia kun liesi oli kuutosella (liedessä on asteikkoa yhdeksään asti). Kuohautin kahvin ja kaadoin puolet kahvista kuppiin. Tämän jälkeen kuohautin loput kahvista uudestaan samalla hieman sekoittaen. Kuohautuksen jälkeen kaadoin loput kahvista puruineen kuppiin.





Kahvista tuli mielestäni hieman laimeaa ja kahvin päälle ei muodostunut kunnollista vaahtoa (Vaahto symboloi siunausta tai varallisuutta ja siksi on epäkohteliasta tarjota kahvia ilman vaahtoa. Mutta tälle on toinenkin syy, joka liittyy silkkaan makuun). Käyttämäni ohjeen mukaan kahvia tuli lisätä kukkurallinen teelusikallinen per kuppi. Jatkossa aion kuitenkin käyttää puruja ainakin tuplat mitä ohjeessa opastetaan.







Kahvi oli kuitenkin hyvää, ehkä jopa teen omaista. Toivottavasti seuraavalla kerralla onnistun paremmin!


Kahvin valmistamiseen tarvittavat välineet:


  • Ibrik-kannu (myös maidonvaahdotuskannu sopii mainiosti) Ostin oman kannuni Stockmannilta ja se maksoi 6,90 €
  • Lusikka
  • Kahvimylly (kahvi tulee jauhaa niin hienoksi kuin mahdollista)
  • Lämpölevy, nuotio tai vastaava

Kahvin valmistaminen:

1. Aseta ibrik lämmönlähteelle ja lisää haluttu määrä sokeria

1 osa kahvia / 2 osa sokeria = todella makeaa
1 osa kahvia / 1 osa sokeria = melko makeaa (Peittää pavun ominaismaun)
2 osa kahvia / 1 osa sokeria = puolimakea
4 osa kahvia / 1 osa sokeria = aavistus makeutta
Itse laitoin 2 osaa kahvia ja 1 osan sokeria kahviannokseeni ja tämä oli omaan makuuni hieman liian makeaa.

2. Lisää kahvi ja vesi

Kahvipuruja menee yhteen espressokupilliseen kukkurallisen teelusikallisen verran. Vesi voidaan mitata esimerkiksi kahvikupin avulla. 


3. Lämmitä kahvia kaikessa rauhassa kunnes se kuohahtaa

Yleisesti on sanottu, että rauhallisesti keitetty kahvi on parempaa eikä se vaadi keittäjältä ylimalkaista tarkkaavaisuutta, jotta kahvi ei kiehahda. Hyvä kuva kahvin kuohahduspisteestä löytyy täältä. Kahvia tulee myös hieman sekoittaa keittämisen aikana.


4. Kaada kahvikuppi puolilleen ja kuohauta kahvi uudelleen noin 30 sekunnin jäähtymisen jälkeen  

Kahvin voi myös jättää kuohautusten välillä kannuun. Osassa ohjeista kahvia kuohautetaan myös kolme kertaa kahden sijasta. Jokaisen kuohautuksen välissä on oltava lyhyt (n. 30s) tauko.

5. Kaada loput kahvista kuppiin (myös purut) 

Purut tulee kaataa kahvin mukana kuppiin. Tällöin kahvin uuttoaika jatkuu vielä lasissa noin minuutin verran. Huomioi, että kahvipurut ovat kokonaan laskeutuneet ennen tarjoilua.

4 kommenttia:

  1. 007 Istanbulissa joi Turkkilaisen kahvinsa puolimakeana.
    Ihan vain tuli mieleeni ;)

    Tästä keittotavasta löytyy varmaan niin montaa tapaa, kuin on keittäjiä. Varmasti enemmän kuin mistään muusta vastaavasta. Itse tutkin tätä samaa josku muinoin arabialaisten kautta Dallah "pannulla", ja oli pää sekaisin jonkin ajan päästä.

    Hyvä ja selkeä postaus, helppo lukuinen ja mielenkiintoinen ennen kaikkea.

    VastaaPoista
  2. Terve , missä kaupassa voi ostaa tuo turkish coffee ? Löytyykö sen Suomessa ? Tai voisiko tilaa sen neti kautta ? Kiitos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amazonista löytyy mitä vain!
      http://www.amazon.com/Turkish-Coffee-Net-Wt-8-8/dp/B0002DR0B2

      Mahdollista tilata myös suomesta kahvipapuja "turkkilaisella jauhatuksena"
      https://www.slurp.coffee/pa_grind/turkkilainen-jauhatus/

      Poista
    2. "itämaizta" kahvia saa kaikista ns. "etnisistä" kaupoista useita erilaisia laatuja.

      Poista